Kesäkuun aikana Tinun kuntoutus jatkui. Ensin eläinlääkärin tarkastus ja hoitosuunnitelma. Pahaan ientulehdukseen antibioottihoito. Niin pian kuin mahdollista, tehtiin hammaskiven poisto ja samalla jouduttiin poistamaan pari hammasta. Huonosta yleiskunnosta huolimatta Tinu selvisi hyvin näistä hoidoista. Ja koko ajan söi kunnolla.
Voimia alkoi selvästi tulla lisää ja Tinun päiväohjelmaan tuli pienet leikkihyppelyt mukaan. Ihana tapa näyttää, että sillä oli hyvä olla.
Heinäkuussa normaalia kotielämää. Päivä päivältä pidempiä lenkkejä. Koko ajan Tinun välit Kajsan ja Lucyn kanssa hyvällä mallilla.
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Vuoden 2013 kevät - Tinu muuttaa meille
Toukokuu jatkuu.
Pitkin kevättä oli tihkunut uutisia espanjalaisesta merkittävästä colliekennelistä, jonka omistaja oli joutunut suuriin vaikeuksiin. Kaikille kennelin koirille oli etsittävä uusi koti. Siinä vaiheessa kun tieto kantautui meille, oli kennelissä jäljellä 15 sijoitettavaa koiraa. Kevään kuluessa oli 3 collieta muuttanut Suomeen, Ruotsiin taisi mennä ehkä 8. Meille tuli henkilökohtainen tiedustelu, että olisiko meillä sijaa yhdelle eläkeläisrouvalle. Siinä vaiheessa oli kaikille koirille löytynyt uusi koti paitsi yhdelle. Silloin 9-vuotias vanharouva, jolla oli aikamoinen näyttelyura takanaan ja paljon synnytettyjä pentueita historiassaan, oli vielä vailla uutta kotia. Kukaan ei ollut kiinnostunut tästä vanhuksesta, eihän hänestä oikeastaan mitään hyötyä olisi kenellekään. No niin, meillä sydän läikähti. Muutama palaveri kotijoukkojen kesken ja ilmoitus eteenpäin, että tervetuloa meille.
Tuumasta toimeen ja matkalippuja tilaamaan. Sekä vaadittavia dokumentteja järjestelemään. Toukokuun 21. lensi meidän mamma Barcelonaan, vietti muutaman päivän hyvän ystävättären luona ja paluumatkalle 24. toukokuuta. Barcelonan lentokentälle oli sovittu tapaaminen todellisten eläinten ystävien kanssa. Ensin Petran, Barcelonassa asuvan suomalaisen kanssa, joka oli tehnyt valtavan työn auttaessaan kaikkia näitä uusiin koteihin siirtyviä koiria ja niiden omistajia. Petra oli pitänyt koira luonaan odotusajan, hoitanut, pessyt, ruokkinut jne. Ja sitten Annan ja Albertin, tuon Geronalaisen pariskunnan, joka oli pitänyt meille tulevan eläkeläisen luonaan kolme viikkoa, hoidattanut eläinlääkärillä, pesettänyt ja trimmauttanut sekä tietysti antanut normaalin kotihoivan. Niin, että ehtivät kiintyä kuin omaan koiraan.
Siis lentokentällä tapaaminen Petran kanssa sekä Albertin (Anna ei päässyt mukaan), jolla oli mukanaan TINU. Seuraava kappale/kappaleet omistetaan Tinulle.
TINU - Tinuviel - INT CH Rineweld Rubin-Rose
Tuumasta toimeen ja matkalippuja tilaamaan. Sekä vaadittavia dokumentteja järjestelemään. Toukokuun 21. lensi meidän mamma Barcelonaan, vietti muutaman päivän hyvän ystävättären luona ja paluumatkalle 24. toukokuuta. Barcelonan lentokentälle oli sovittu tapaaminen todellisten eläinten ystävien kanssa. Ensin Petran, Barcelonassa asuvan suomalaisen kanssa, joka oli tehnyt valtavan työn auttaessaan kaikkia näitä uusiin koteihin siirtyviä koiria ja niiden omistajia. Petra oli pitänyt koira luonaan odotusajan, hoitanut, pessyt, ruokkinut jne. Ja sitten Annan ja Albertin, tuon Geronalaisen pariskunnan, joka oli pitänyt meille tulevan eläkeläisen luonaan kolme viikkoa, hoidattanut eläinlääkärillä, pesettänyt ja trimmauttanut sekä tietysti antanut normaalin kotihoivan. Niin, että ehtivät kiintyä kuin omaan koiraan.
Siis lentokentällä tapaaminen Petran kanssa sekä Albertin (Anna ei päässyt mukaan), jolla oli mukanaan TINU. Seuraava kappale/kappaleet omistetaan Tinulle.
TINU - Tinuviel - INT CH Rineweld Rubin-Rose
Kohti Barcelonan lentokentän lähtöaulaa asteli verkkaisesti hiljainen pari - Albert ja Tinu. Kolmessa viikossa oli Tinu saanut uudet ystävät itselleen, Annan ja Albertin. Ja heti piti luopua heistä. Tinu näytti hyvin hauraalta mutta luottavaiselta. Petran tuoma lentohäkki koottiin ja sitten lentokenttämuodollisuudet läpi. Alkoi jo olla kiire ja tietenkin meille sattui virkailija, joka oli ensimmäistä päivää töissä eikä ikinä kuullutkaan, että koirakin voisi olla matkustajana. Pääsimme kuitenkin eteenpäin, lyhyet hyvästit Petralle ja Albertille ja kohti lentokonetta. Kenttäostokset jäivät tekemättä kun piti ehtiä seuraamaan, mikäli mahdollista, miten Tinun kuljettaminen kohti ruumaa edistyy. Löytyikin ikkuna mistä oli mahdollista seurata koneen lastausta ja siellä tuttu koirahäkki menossa ruumaan.
Perillä Helsingissä. Häkki ehjä, samoin koira. Isäntä oli vastassa. Pian olimme kotona. Tinu pihalle haistelemaan Suomen hajuja. Ei sille remmiä laitettu täällä kun oli Barcelonan kentälläkin odotellut ilman, että kukaan piti remmistä kiinni. Ja mitä täällä remmillä tekisikään, aidatulla pihalla. Kun lähdimme vähän tutustumaan pihaan, seurasi Tinu perässä kuin olisimme aina yhdessä kulkeneet. Kokonaista pari minuuttia taisi kotiutuminen kestää. Tinulle oli laitettu oma rauhallinen paikka missä sai levätä matkan jälkeen. Sinne meni nukkumaan. Vettä ja vähän ruokaa tarjolle. Hyvin maittoi.
Viimeinen kuva Barcelonasta
Tervetuloa Suomeen!
Seuraavana päivänä alkoi tutustuminen Kajsaan ja Lucyyn . Ei mitään ongelmia. Kajsan kanssa pientä mittailua - kummastakohan tulisi pomo. Hyvin kypsällä tavalla. Lucy hyväksyi heti Tinun pomokseen ja myöhemmin myös leikkikaverikseen. Oli hienoa seurata vanhan, viisaan koiran käyttäytymistä täysin uudessa ympäristössä ja seurassa. Pään sisällä näytti kaikki olevan kunnossa. Edessä oli jo Annan ja Albertin luona aloitetun terveydenhoidon jatkaminen ja kunnon kohentaminen. Olimme saaneet mukaan ohjeen, että 10 minuuttia pidempää lenkkiä ei saa vähään aikaan tehdä Tinun kanssa. Ja sen kyllä Tinu kertoi itsekin, pienen tepastelun jälkeen kävi lepäämään. Perheemme oli siis kasvanut yhdellä täysikokoisella ja täysipäisellä yksilöllä.
T
Tinu ja uudet sisarukset Kajsa ja Lucy
maanantai 22. heinäkuuta 2013
Collieyhdistyksen Agilitymestaruuskisat, Kajsalle kakkossija - sekä samalla toinen LUVA
Helatorstaina 9.5. oli Kajsalla aihetta juhlaan! Collieyhdistyksen agilityn mestaruuskisoissa Kajsa teki tuplanollat, kaksi puhdasta rataa ja LUVA. Mestaruuskisojen kakkossija ykkösluokassa. Sijoitukset radoilla (siis myös muiden kuin collieiden joukossa) agiradalla 4. ja hyppyradalla 6. Jostain kun vielä saisimme vähän lisää vauhtia sekä ohjaajan että Kajsan tassuihin, niin pian se kolmaskin LUVA irtoaisi. 
Kajsan ensimmäinen LUVA
Ojangon agilitykisoissa 9.2.2013 Kajsa sai ensimmäisen LUVAn eli luokanvaihtoon oikeuttavan tuloksen. Siis virheetön rata ja ihanneajan sisällä. Vautsi - hienoa Kajsa! Edellisessä blogissa videonpätkä radasta. Kiitos kuvaajalle! Otsikkoon vahingossa tullut nimi Anja, siis pitää olla Arja.
torstai 21. maaliskuuta 2013
lauantai 16. maaliskuuta 2013
TK2 Zinnia's Ghea Catalina 'Kajsa'
Kajsan vuosi 2012 alkoi hieman nihkeästi kuten pari edellistäkin vuotta. Vuoden edetessä kunto ja vauhti paranivat ja loppuvuodesta oli Kajsa pitkästä aikaa hyvässä vireessä ilman mitään suurempia terveydellisiä ongelmia.
Elokuussa Kajsa täytti 5 vuotta. Vuoden 2009 lopulla eli runsaan kahden vuoden ikäisenä Kajsa joutui kahden dobermann-nartun pahoinpitelemäksi metsälenkillä. Pahoin revitty ja shokissa oleva koira jouduttiin leikkaamaan jo samana päivänä ja toisen kerran vielä muutaman päivän kuluttua. Noin viikon tehohoidon, suolistotulehduksen ja Mevet-Avec-Pieneläinklinikka -kierroksen jälkeen saimme kuin saimmekin koiran kotiin ja alkoi pitkä ja hidas toipumiskausi. Kajsaa oli hoidettava pitkään ympärivuorokautisesti. Usko koiran paranemisesta horjui vieläkin moneen kertaan, niin heikossa kunnossa se oli. Mutta pikkuhiljaa alkoi elämä voittaa.
Tällaista sattuu tietenkin collietytölle, joka on olemukseltaan poikkeuksellisen avoin, reipas ja iloinen. Luonnollisesti tapahtuma on jättänyt jälkensä Kajsaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Henkinen toipuminen olisi ehkä ollut mahdotonta ilman Kajsan valtavaa elämänmyönteistä asennetta. Mistä kiitokset kasvattaja Merjalle ja apukasvattaja Paulalle. Fyysistä puolta ovat tapahtuman jälkeenkin hoitaneet monet eläinlääkärit sekä mm. Piiran Leena (fysioterapia ja osteopatia) ja Hultin Sanna (hieronta).
Talvi 2010 meni toipumisen merkeissä. Keväällä uskaltauduimme haistelemaan ilmaa treenikentille. Vähitellen aloimme käydä toko- ja agilitytreeneissä kunnon ja tuntemusten mukaan. Monet kerrat on kunto näyttänyt aika hyvältä ja olemme ilmoittautuneet kisoihin mutta kisapäivään mennessä on Kajsa jo ehtinyt purra tassunpohjat rikki tai jotain muuta omituista kipuoireilua on esiintynyt ja kisareissu on jouduttu perumaan. Mutta olemme myös päässeet kisoihin.
Ennen edellä kerrottua onnettomuutta oli Kajsalle suunniteltu uraa sekä tottelevaisuuden että agilityn puolella. Innokkuutta kun oli vaikka muille jakaa molempiin lajeihin. No, tavoitteet tietenkin oli päivitettävä ja tapahtuneen jälkeen päätimme jatkaa treenaamista ja kisaamista vain silloin kun Kajsa olisi kunnossa. Kaikki mahdolliset tulokset olisivat pelkkää bonusta. Meille oli jatkossa pääasia, että Kajsa voi niin hyvin kuin mahdollista ja että sillä on hauskaa.
Ja kuinka ollakaan, ennenkuin vuosi 2012 päättyi, oli Kajsa pieni tylleröinen saanut nimensä eteen tittelin TK2! Siis koulutustunnus tottelevaisuuskokeiden avoimesta luokasta. Kajsa siis oli saanut 3 kertaa ykköstuloksen avoimesta luokasta ja näinollen siirtyi voittajaluokkaan! Kolme vuotta sitten pelkäsimme menettävämme pikku ilopillerimme ja nyt se nauttii esiintymisestä kilpakentillä! Ei itku pitkästä ilosta vaan ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA!
Tokoilussa meitä ovat auttaneet mahtavat treenikaverit. Alkuaikoina pohjan luomisessa Eija, myöhemmin tuli mukaan Hanna. Maria, Tere, Heidi, Kati ja monet muut ovat olleet suurena apuna ja tietenkin Koirakulman Jessica. Kaikille teille suuret kiitoksemme:)
Elokuussa Kajsa täytti 5 vuotta. Vuoden 2009 lopulla eli runsaan kahden vuoden ikäisenä Kajsa joutui kahden dobermann-nartun pahoinpitelemäksi metsälenkillä. Pahoin revitty ja shokissa oleva koira jouduttiin leikkaamaan jo samana päivänä ja toisen kerran vielä muutaman päivän kuluttua. Noin viikon tehohoidon, suolistotulehduksen ja Mevet-Avec-Pieneläinklinikka -kierroksen jälkeen saimme kuin saimmekin koiran kotiin ja alkoi pitkä ja hidas toipumiskausi. Kajsaa oli hoidettava pitkään ympärivuorokautisesti. Usko koiran paranemisesta horjui vieläkin moneen kertaan, niin heikossa kunnossa se oli. Mutta pikkuhiljaa alkoi elämä voittaa.
Tällaista sattuu tietenkin collietytölle, joka on olemukseltaan poikkeuksellisen avoin, reipas ja iloinen. Luonnollisesti tapahtuma on jättänyt jälkensä Kajsaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Henkinen toipuminen olisi ehkä ollut mahdotonta ilman Kajsan valtavaa elämänmyönteistä asennetta. Mistä kiitokset kasvattaja Merjalle ja apukasvattaja Paulalle. Fyysistä puolta ovat tapahtuman jälkeenkin hoitaneet monet eläinlääkärit sekä mm. Piiran Leena (fysioterapia ja osteopatia) ja Hultin Sanna (hieronta).
Talvi 2010 meni toipumisen merkeissä. Keväällä uskaltauduimme haistelemaan ilmaa treenikentille. Vähitellen aloimme käydä toko- ja agilitytreeneissä kunnon ja tuntemusten mukaan. Monet kerrat on kunto näyttänyt aika hyvältä ja olemme ilmoittautuneet kisoihin mutta kisapäivään mennessä on Kajsa jo ehtinyt purra tassunpohjat rikki tai jotain muuta omituista kipuoireilua on esiintynyt ja kisareissu on jouduttu perumaan. Mutta olemme myös päässeet kisoihin.
Ennen edellä kerrottua onnettomuutta oli Kajsalle suunniteltu uraa sekä tottelevaisuuden että agilityn puolella. Innokkuutta kun oli vaikka muille jakaa molempiin lajeihin. No, tavoitteet tietenkin oli päivitettävä ja tapahtuneen jälkeen päätimme jatkaa treenaamista ja kisaamista vain silloin kun Kajsa olisi kunnossa. Kaikki mahdolliset tulokset olisivat pelkkää bonusta. Meille oli jatkossa pääasia, että Kajsa voi niin hyvin kuin mahdollista ja että sillä on hauskaa.
Ja kuinka ollakaan, ennenkuin vuosi 2012 päättyi, oli Kajsa pieni tylleröinen saanut nimensä eteen tittelin TK2! Siis koulutustunnus tottelevaisuuskokeiden avoimesta luokasta. Kajsa siis oli saanut 3 kertaa ykköstuloksen avoimesta luokasta ja näinollen siirtyi voittajaluokkaan! Kolme vuotta sitten pelkäsimme menettävämme pikku ilopillerimme ja nyt se nauttii esiintymisestä kilpakentillä! Ei itku pitkästä ilosta vaan ILO PITKÄSTÄ ITKUSTA!
Tokoilussa meitä ovat auttaneet mahtavat treenikaverit. Alkuaikoina pohjan luomisessa Eija, myöhemmin tuli mukaan Hanna. Maria, Tere, Heidi, Kati ja monet muut ovat olleet suurena apuna ja tietenkin Koirakulman Jessica. Kaikille teille suuret kiitoksemme:)
keskiviikko 26. joulukuuta 2012
Lucyn nuoruusvuosi 2012
Tämän vuoden syksyllä kolmas colliemme 'Lucy' Steadwyn Bloom of Classic Beauty, täytti 2 vuotta. Vuoteen on mahtunut monenlaisia kasvun vaiheita. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Pääasiassa Lucy on keskittynyt tokon ja agilityn harrastamiseen. Ehkä agilityyn järjestelmällisemmin. Kerran viikossa olemme treenanneet taitavan Niinu Linnan valmennuksessa. Tähän mennessä olemme käyneet kaikki esteet läpi ja missään esteessä ei ole ilmennyt mainittavia vaikeuksia. Lyhyehköjä estesarjoja olemme myös tehneet. Lucy seuraa hyvin vaativiakin ohjausliikkeitä. Esteet olemme vielä pitäneet matalina. Hyvällä mielellä jatkamme harjoituksia tulevana vuonna.
Tokoa olemme treenanneet omassa pienessä 5 hengen ryhmässämme. Ryhmäämme kuuluu tällä hetkellä koiria tokon kaikista luokista. Pontuksen ja Kajsan kanssa meillä oli aina jonkinasteinen ongelma saada koira pysymään ohjaajan kanssa. Niitä on kiinnostanut kovasti kaikki ympärillä tapahtuva, Pontusta ehkä eniten hajut ja Kajsaa muut ihmiset. Nyt onkin aivan uutta se, että Lucy mielellään leikkii ja tekee hommia ohjaajan kanssa eikä yritäkään karkailla muualle. Etenemme kuitenkin hitaasti. Meillä kun ei ole kiire minnekään.
Näyttelyura on avattu tänä vuonna. Talvella ja keväällä kävimme erilaisissa näyttelyharjoituksissa, kuten Gerard O'Shean muutamalla kurssilla, HSKH:n järjestämissä treeneissä ja samoin muutaman kerran collieyhdisyksen treeneissä. Lisäksi osallistuimme muutamaan match show'hun. Pääsääntöisesti Lucy esiintyi hyvin, vaikka onkin taipuvainen juoksuosuuksilla leikkimään ja hyppimään remmin kanssa eikä meinaa siltä osin aikuistua ollenkaan.
Ensimmäiseksi viralliseksi näyttelyksi valitsimme kansainvälisen näyttelyn Mikkelissä keskikesällä. Oli tukahduttavan kuuma päivä ja olimme valmistautuneet siihen, että nuori koira ei jaksaisi käyttäytyä helteessä asiallisesti. Mutta toisin kävi. Lucy esiintyi kuin mallioppilas, sai arvosanaksi ERInomainen ja hyvän arvostelun. Tietenkin siinä mainittiin sen vielä silloin kapea etuosa ja siitä tietoisina emme ole suuremmalle näyttelyturneelle lähteneetkään. Antaa tytön kasvaa ja kehittyä. Tosin täällä kotikylässä veimme sen näytille ryhmänäyttelyyn elokuussa mikä olisi pitänyt jättää tekemättä. Edellisillan pesun ja föönauksen yhteydessä jäi katsomatta sen hännän alle kunnolla ja sehän kostautui näyttelypäivänä. Tuomari sai kyllä katsoa hampaat ja tutkia koiran pään rauhassa, mutta kun siirtyi häntäpuolelle, ei siitä Lucy pitänytkään. Tuomarin mielestä Lucy näytti tunteensa nollan arvoisesti, meistä aivan erinomaisesti. No, eihän tuomari voinut tietää, että koiran hännän alapuoli oli aivan tulipunainen, kuin olisi ollut palohaavoilla. Eläinlääkäri antoi sitten myöhemmin kunnon lääkkeet ja saatiin hännänalus kuntoon, mutta ikävä kokemus tuo näyttelyreissu. Ja niin turha.
Ai niin, jäi mainitsematta, että tietenkin vuoden suurin juttu Lucyn osalta oli viralliset eläinlääkääritarkastukset. Onnen päivä oli se, kun saimme tulokset: lonkat täysin terveet A/A, kyynärät täysin terveet 0/0 ja silmät terveet. No muutama ylimääräinen ripsi mutta se ei ole ongelma koska, jos ripsi haittaa, otetaan se pois.
Vuoteen on mahtunut myös murrosiän erilaisia mielenilmauksia. Lucy on luonteeltaan aika täpäkkä koira - kasvattajakin jo varoitteli hurjasta pentueesta - niin, että olemme saaneet taiteilla välillä hyvällä, välillä huonommalla menestyksellä tämän kolmannen colliemme kanssa. Mutta on ihanan rauhallinen yksilö kotioloissa, voi jättää minne vaan, ei tee tuhojaan. Reissussa ja treeneissä odottaa nätisti hiljaa häkissä. Ulkona taas on meno aivan hurjaa. Ihme, ettei ole satuttanut pahemmin itseään kun juoksu/loikkavauhti on aivan tolkutonta. Lucy on saanut Kajsankin mukaan leikkeihinsä nyt, kun on puhdas lumi ja hussen tekemät polut takametsässä.
Pääasiassa Lucy on keskittynyt tokon ja agilityn harrastamiseen. Ehkä agilityyn järjestelmällisemmin. Kerran viikossa olemme treenanneet taitavan Niinu Linnan valmennuksessa. Tähän mennessä olemme käyneet kaikki esteet läpi ja missään esteessä ei ole ilmennyt mainittavia vaikeuksia. Lyhyehköjä estesarjoja olemme myös tehneet. Lucy seuraa hyvin vaativiakin ohjausliikkeitä. Esteet olemme vielä pitäneet matalina. Hyvällä mielellä jatkamme harjoituksia tulevana vuonna.
Tokoa olemme treenanneet omassa pienessä 5 hengen ryhmässämme. Ryhmäämme kuuluu tällä hetkellä koiria tokon kaikista luokista. Pontuksen ja Kajsan kanssa meillä oli aina jonkinasteinen ongelma saada koira pysymään ohjaajan kanssa. Niitä on kiinnostanut kovasti kaikki ympärillä tapahtuva, Pontusta ehkä eniten hajut ja Kajsaa muut ihmiset. Nyt onkin aivan uutta se, että Lucy mielellään leikkii ja tekee hommia ohjaajan kanssa eikä yritäkään karkailla muualle. Etenemme kuitenkin hitaasti. Meillä kun ei ole kiire minnekään.
Näyttelyura on avattu tänä vuonna. Talvella ja keväällä kävimme erilaisissa näyttelyharjoituksissa, kuten Gerard O'Shean muutamalla kurssilla, HSKH:n järjestämissä treeneissä ja samoin muutaman kerran collieyhdisyksen treeneissä. Lisäksi osallistuimme muutamaan match show'hun. Pääsääntöisesti Lucy esiintyi hyvin, vaikka onkin taipuvainen juoksuosuuksilla leikkimään ja hyppimään remmin kanssa eikä meinaa siltä osin aikuistua ollenkaan.
Ensimmäiseksi viralliseksi näyttelyksi valitsimme kansainvälisen näyttelyn Mikkelissä keskikesällä. Oli tukahduttavan kuuma päivä ja olimme valmistautuneet siihen, että nuori koira ei jaksaisi käyttäytyä helteessä asiallisesti. Mutta toisin kävi. Lucy esiintyi kuin mallioppilas, sai arvosanaksi ERInomainen ja hyvän arvostelun. Tietenkin siinä mainittiin sen vielä silloin kapea etuosa ja siitä tietoisina emme ole suuremmalle näyttelyturneelle lähteneetkään. Antaa tytön kasvaa ja kehittyä. Tosin täällä kotikylässä veimme sen näytille ryhmänäyttelyyn elokuussa mikä olisi pitänyt jättää tekemättä. Edellisillan pesun ja föönauksen yhteydessä jäi katsomatta sen hännän alle kunnolla ja sehän kostautui näyttelypäivänä. Tuomari sai kyllä katsoa hampaat ja tutkia koiran pään rauhassa, mutta kun siirtyi häntäpuolelle, ei siitä Lucy pitänytkään. Tuomarin mielestä Lucy näytti tunteensa nollan arvoisesti, meistä aivan erinomaisesti. No, eihän tuomari voinut tietää, että koiran hännän alapuoli oli aivan tulipunainen, kuin olisi ollut palohaavoilla. Eläinlääkäri antoi sitten myöhemmin kunnon lääkkeet ja saatiin hännänalus kuntoon, mutta ikävä kokemus tuo näyttelyreissu. Ja niin turha.
Ai niin, jäi mainitsematta, että tietenkin vuoden suurin juttu Lucyn osalta oli viralliset eläinlääkääritarkastukset. Onnen päivä oli se, kun saimme tulokset: lonkat täysin terveet A/A, kyynärät täysin terveet 0/0 ja silmät terveet. No muutama ylimääräinen ripsi mutta se ei ole ongelma koska, jos ripsi haittaa, otetaan se pois.
Vuoteen on mahtunut myös murrosiän erilaisia mielenilmauksia. Lucy on luonteeltaan aika täpäkkä koira - kasvattajakin jo varoitteli hurjasta pentueesta - niin, että olemme saaneet taiteilla välillä hyvällä, välillä huonommalla menestyksellä tämän kolmannen colliemme kanssa. Mutta on ihanan rauhallinen yksilö kotioloissa, voi jättää minne vaan, ei tee tuhojaan. Reissussa ja treeneissä odottaa nätisti hiljaa häkissä. Ulkona taas on meno aivan hurjaa. Ihme, ettei ole satuttanut pahemmin itseään kun juoksu/loikkavauhti on aivan tolkutonta. Lucy on saanut Kajsankin mukaan leikkeihinsä nyt, kun on puhdas lumi ja hussen tekemät polut takametsässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)